Ehkä kirjoittelua blogiin pitäisi välttää jos on liian paljon sanottavaa kerralla. Tiedä siis mistä alkais.
Eilen oli jotenkin suuri päivä. Ajatus oli vahvasti siinä kuinka lapset tosiaan alkavat olla kohta vastuullisia aikuisia.
Olishan sitä voinut vähän enempi osallistuttaa lapsia juhlatoimiin, mutta toki ne omalla tavallaan kun auttelivat laitteluissa. Tärkeintä oli se yhteinen aika jota saatiin viettää yhdessä tuttujen/sukulaisten kanssa rennolla fiiliksellä.
Parasta oli minulle se, että ei tarvinnut ajatella käytäntöjä tms. vaan saattoi vaan nauttia siitä että oli tuttuja käymässä.
Hieman tuli juttua isommistakin asioista ja siksihän sitä nyt on ajatuksissa montakin asiaa, josta tahtoisin kirjoittaa.
Jospa kumminkin parempi koittaa vaan antaa tämän päivän mennä juuri tällaisenaan eikä ehkä edes ajatella mitään. Linnutkin kivasti sirkuttelee kun ikkuna on raollaan. Puolipilvistä näyttäis olevan, ja ulkona varmasti yksi suomen suven ihanimmista päivistä. Sinne siis kohta!
Kaipaus kai on muuten yksi pintaan pyrkivistä tunteista. Eilen sitä pilkahteli pitkin päivää. Otollista maaperää sille teki setäni puhelu parisen päivää sitten. Ettäs osaa mokomakin olla niin epäsuoran selvästi osoittamassa että tervetuloa käymään! Miehelleni jo monet kerrat olen siitä puhunutkin että mennään, muttei se oikein ole matkustelevainen.
Lähisukulaisia ei ole muutenkaan määrällisesti montaa, niin tuntuu tärkeälle päästä käymäänkin ja juttelemaan ja ylipäänsä kokemaan ns. omia asioita.
Satunnaiset puhelut ei varsinaista vierailua tietenkään voi korvata (eikä tietenkään ole tarkoituskaan - pointtina kuitenkin se, että on mukava välillä nähdä oikeasti ja jutella ihan oikeasti).
Täällä eläessä kun kaiken aikaa ollaan ihan kaiken sellaisen ympäröimänä, mitkä ovat miehen lapsuudesta asti olleita tavalla tai toisella läsnä hänellä, eli kaikki on jollain tavalla hänellä pitkän historian tuttuja/sukulaisia, niin jotenkin korostuu siis omalta osaltani se että kaikki se muutamakin sukulainen on niin kaukana.
Sukulaisuus ja pitkä ystävyys ovat mielestäni elämän kivijalkoja.
Eilinen päivä oli täynnä niitä kivijalkoja. Myös uusia sellaisia, joita ihan lähivuosina tullut - ajansaatossa selviää vielä tietenkin se pitkäaikaisuus.
Koen jotenkin eilispäivästä vieläkin sellaista että harmi kuinka se on ohi.
Mutta nyt kesäpäivää viettämään!
Tänään on 'emme tee oikein yhtään mitään erikoista, mutta nautimme kuitenkin tienkin erityisen ihanasta kesäpäivästä'-päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti