Mikä osa kullakin?

Pihasuunnitelmia jo usea vuosi sitten tehdessäni mietin mielessäni, miten tämän pihapiirin voi saada toimivaksi. Muilla ei perheessä oikein ollut mitään ajatuksia. Tytöiltä sain kuitenkin idealle nopeiten tukea, kun kerroin mielipidettäni  ison mummokeinun paikasta sekä haaveistani sen suhteen oleskelualueena. Heillä se on toiminutkin parhaiten, hyvällä säällä ajanviettopaikkana. Samoin välillä koko perheelle vaikkapa jätskittelyissä, 'piharetkeilyissä', tms.

Tähän muutettaessa tässä oli olemassa vain muutamat selkeät toiminta-alueet: puiden pilkkomiseen ja käsittelyyn autotallin vieressä/takana - kasvimaa talon vierellä, ja - pikkugrilli navetan ja saunarakennuksen välissä.

Tähän mennessä muutoksia on tullut seuraavasti:
Kasvimaalta keräilin isot savipaakut pois, ja tuli suuri kuorma multaa, joten nyt kasvimaa on rehevämpi. Läheskään kaikkea savea en kerännyt pois kun siinä on niitä ravinteita. Kasvimaan parantamisessa ovat mukavasti ja huomattavasti olleet mukana kaikki vanhimmat lapsetkin.  Multakuormia siis kulkeutunut kiitettävästi kasvimaalle porukalla.

Ennen niin kuiva ja halkeileva maa on nyt hoidettavissa muillakin kuin taltalla ja vasaralla...

Rinteeseen tuli kasvilava, joka ekana vuotena tuotti suorastaan hyvänkokoisia punajuuria (pitkulaisia, jokin vanha lajike, siemenet hankin Hyötykasviyhdistykseltä). Viipalointi tuotti monta säilykepurkillista. Lisäksi hyvin kasvoi jäävuorisalaatti ja pinaatti. Harmi ettei jäävuorisalaattia voi pakastaa :(. Samana vuonna tosin ei onnistunut kasvimaan puolella oikein mikään esikasvatetuistakaan.

Pihakeinu (siis ns. mummokeinu) oli autotallin toisella puolella tai sitten lipputangon vierellä - mutta nyt sillä on vakituinen paikka talon vieressä, jonne tuli 'kukkalavat', yhteen istutin salviaa ja toisessa on mäkimeiramia (jos mikäli nyt nousee pintaan erikoisen talven jälkeen, viime vuonna ainakin kasvoi uudelleen pintaan).

Juniorille ja sen kavereille tuli hiekkalaatikko - koin, että jotain sellaista tarviis pihaan kun kerran lapsuusaikaa riittää kuitenkin. Juttelin asiasta miehelleni, että osaisko tehdä, ja kun kerran taitoa löytyi, niin löytyi sitten hiekatkin siihen.
Kovassa käytössä on, ja paikka on paras vaihtoehto meille - ns. takapiha, jossa on trampoliinikin, lähinnä isommille.
Tarkoitus on että bongaamani liukumäen/kiipeilykatoksen lisäksi sinne tulee vielä hieman rajauksia esim. istutuksilla ja muutama muu ns. kiinteä ajanvietto-/viihtymiskaluste. Niistä tarkemmin myöhemmin.

Omenapuille on tapahtunut pikkuhiljaa vähän jotain - nyt sitten vähän enemmän tänä keväänä. Pitkään niistä otin puheeksikin.  Vielä ei vilttihattua saa läpi heitettyä, mutta mm. ylöspäin kurkottavat oksat pääosin pois raksittu.

Pensaita on vähitellen elävöitetty. Uusia pitää kuitenkin hankkia. Ja onhan muutama uusi istutus tullutkin. Pihatien alkupäähän hommasin ruusupuskan, ja istutin esikasvattamani salkoruusut 'kukkapenkkiin', tähän saakka ovat hengissä selvinneet säiden vaihteluista, toivottavasti edelleen (ainakin näyttää sille).
Yksi isompi tuija tuli istutettua rajaamaan takapihan ajanviettoaluetta.
   Multakuormasta on vielä osa siirtämättä kasvimaan parannukseksi, mutta osa saa jäädä juuri tuohon tuijan 'kummuksi'. Siihen siirtynee pari pensasta lisää ja ainakin todennäköisesti yksi marjapensas. Ainakin siihen todennäköisesti tulee jo tilaamani tuija, joka on edellistä käsittääkseni vielä hieman suurempi...(alunpitäen niiden piti olla molempien suurempia, mutta vahinkoja sattuu).

Kuusiaidan parantelua on suunnitteilla. Osittain vaatii varmasti uudistamista, saas nähdä kuinka uudistamisen saa tehdyksi pikkuhiljaa vähitellen. Ajatuksissani on jo joitain ratkaisuja.

Postilaatikon luona on jo alkua 'vastaanotolle'. Eli kun tulee kotiin jostain reissulta tai vaikka vaan kaupasta, on mukavaa kun kotiristeyksen tunnistaa jo vähän kauempaa, ja tulee hyvä mieli niistä asioista mitä siihen on efforttia pistänyt. Omat kokeiluni jo tein 'ruukun' kanssa, ja siinä ei viihdy oikein kuin 'kertakäyttökukat', joten täytyy varmaan katsella risteykseen jokin muu 'kasvupaikka' tai muuttaa suunnitelmaa.
  Taimina ostamani sinilaakakataja ja pari muuta joutuivat ruohonleikkurin (ajo- sellaisen) murjomiksi, vaikka jaksoin kyllä muistuttaa, ettei siitä risteyksestä saa ottaa kuin työntöleikkurilla kunnes se on valmis. Ajoleikkurilla ne somasti matalaksi meni ja luulen ettei ne siitä virkoa. Suurempia taimia on siis parempi ostaa jatkossa - ja että teen selkeästi risteysalueesta istutusalueen rajaamalla vaikka kivillä tai tiilillä. Väliaikaisesti ajattelin jo vaikka niin tehdä ja istuttaa oheen matalia perennoita. Suurten taimien hankkiminen siis listalle nyt ykkösenä (toimivat hyvin 'maamerkkinäkin', että johonkin kohtaan on tulossa jotain...)

Istutusten hankkiminen vaan hieman venyy koska isompia taimia ei ihan joka päivä ostella. Harmi vaan kun riski pienien taimien osalta on olennainen.

Tapahtuipa niinkin että kaksi ostamaani ruusupensaan alkua eivät selvinneet rinnepaikassa saunan takana (jolleivät jostain supersitkeydestään joku päivä puske esiin kuitenkin, mutta nyt eivät ole maan pinnalla..). Huono paikkavalinta siis, vaikka muuten olisi sopineet siihen. Pitää selvittää rinnemaahan (jyrkkää ja paljon) soveltuvia lajeja vähän tarkemmin.

Daaliapuskat olisi ihana vuosittain laittaa juurikin tuonne risteysalueelle, mutta osalle juurakoista kävi kehnosti. En sinä vuonna jaksanut tehdä juurakoille mitään, joten mieheni laittoi ne saunan pukuhuoneeseen kuivamaan ja ne kuivikin liikaa - ja laittoi kuitenkin talvisäilöön, mutta jäi sitten kellariin laitettaessa se hiekka-vaihe - väliin. Vain muutama niistä nosti lehteä keväällä.
Jokatapauksessa on niitä muutama, ja voihan sitä katsella josko jostain niitä sitten joskus lisää, koska ne on ihan mukavia kukkia.

Välillä on siis niin, etten jotain jaksa tehdä, ja syy siihen saattais olla sama kuin siskolla ja äidillä, mutta vaikka olen asiaa ajatellut, en halua taipua sille että vois olla syy siihen. Nuo edellämainitut on lähinnä niitä urotekoja, joita nyt voi nostaa edes jotenkin esiin että tulipa tehtyä jotakin. Välillä kun on niin että vaikka mieheni meinaisi halata ihan normaalisti, niin sattuu käsivarsiin tai 'kylkiluihin' ihan kuin olis jossain kolarissa itsensä telonut. (ja kyllä, olen ollut parissa pienemmässä kolarissa joskus elämässäni joten voin tuota vertausta käyttää).
  Välillä menee päivä kuin jyrän alle jääneenä, koska siellä täällä on niin arkoja lihakset/ylipäänsä keho, ettei voi kuin ihmetellä. Jospa nuo asiat selkenee. Sitten on vielä yhteen vakituiseen vikaani liittyen välillä kipuja (ja muutama muu kurja oire) oikealla puolella. On siellä nyt ilmeisesti sitten jotain aihettakin, muttei sitä pahempaa näillänäkymin.


Niin ja tulipa sitä 'maalattua' ulkorakennuksen ovetkin, ja edellisvuonna vanhimman pojan kanssa öljyttyä edellämainittu mummokeinu. Ja kolmen istuttava keinu sai vakiopaikan ulkorappusten vierestä - voi toki olla että sen paikka vielä jossain kohtaa vaihtuu, koska se ei oikein 'asetu' taloon nähden, vaan jää pilkottamaan pieneltä osalta nurkan takaa.
Mutta ainakin vielä hyvän aikaa tulee olemaan tuossa, koska siinä nurkilla me grillaillaankin (isompi hiekka-alue, jolle nostetaan grilli silloin), ja siinä on mukava muutenkin kiikuskella junnun kanssa kun on sekä tuulelta suojassa että näkösuojassa tielle päin (aurinkoisina päivinä mukava jättää poolopaidat ja pitkälahkeiset talven kymien varalle).

Kotosalla

Valitsin meille ajattomat tapetit - päätös kun oli ettei seiniä maalata. No ne on nyt sitten tapetoitu jokunen vuosi sitten. Boordia ei voinut olla ostamatta, kun löytyi ihana :) Laitettiin sitten. Tuon boordin kanssa sopii niin kesäsisustus kuin talvikin :)
Kyse on siis toistaseks alakerran olkkarista (seinät, lattiat, eristeet, pinnat), ja yläkertaanhan tuli panelointia sekä laittoiden ja seinien laittelut. Mm. tapetointia tehtiin tilsammans, ja yllättävän hyvä tuli vaikka pari ekaa vuotaa tuli tutkailtua ja hohhailtua josko on oikea määrä liisteriä, ja ettei liian vetistä.
 Olkkarin laipio tuli sitten sudittua koko perheen voimin (nuorin oli silloin vielä masussa, joten hänkin osallistui). Vanhin poika nyt tietenkin oli mukana purkuvaiheessakin paljon, niin yläkerrassa kuin alakerran olkkarinkin osalta.

Yhdessä tätä on tehty ja tehdään, joten mukava se on ajatella parin vuoden päästä (ja jo nyt), että kuinka tämä kaikki on lähtenytkään edistymään. Ja parasta on ollut ne pienet hetket kun on jääty keskeneräisiä kättentöitä ihastelemaan ja jo ennakkoon 'nautittu valmiista' kun tiedetty ettei siihen kauaa mene. Ja ihania ne hetket tulevaisuudessa kun lapset piipahtelee kotona näkemässä kättensä jälkiä :)

Junnulle tapetoin sen huonetta alustavasti jo aikaa sitten, mutta nyt kun bongasin sen 'huoneeseen' rajaajaksi haitarioven, niin on paikallaan vähän siistiä pintoja lisää (2 kapeaa komeroa lähti pois, ja niiden takana oleva seinä muunmuassa oli 'odottamassa aikaa parempaa' tapeteeraukselle). Eli junnun alkovi muodostuu enemmän pienen lapsen pikkuhuoneeksi, vaikka se edelleen tulee olemaan joustavasti fuusioituna toiseen huoneeseen, eikä haitariovella tule olemaan varsinaista käyttöä varmastikaan koskaan, lähinnä 'seinä/sermi'.

Keittiö koki isomman muodonmuutoksen vuosi sitten (about), kun tulin sinne hankkineeksi keittiökalusteet. Keittiöstä poistettiin useita kymmenvuosia (yli 50v? vanhat keittiökaapit ja tiskiallas (jalanhuuhtomis-suihkuineen *ollut sotainvalidin käytössä tarpeellista olla matala allas sekä se harjallinen suihku).
Nyt keittiö on muuttunut savunharmaansinisistä kerman (antiikin) vaaleaksi väritykseltään. Viimeistelymuutoksia on juuri menossa ja laatoitukset saumauksineen tehty. Uusiahan nuo kalusteet eivät olleet mitkä meillä on nyt, mutta riittävän siistit lapsiperheeseen tässä vaiheessa (mielestäni hyvin siistit). Toiminevat vuosikymmeniä.
Vielä listat, ja uunin/mikrouunin siirto, sekä toimistonurkan siirto keittiökalustejonon jatkeeksi.  Sillä saadaan selkeämpää ryhmittelyä ja enemmän istumatilaa keittiöön silloin kun on enemmän kylässä kävijöitä.

Sivuhuomiona:  mihinkään noista muutoksista en ensisijaisesti saanut minkäänlaista positiivista 'ehkää' edes kommenttina (poislukien omat tuttuni). Lähinnä kommenttia ettei mitään pitäisi muuttaa.

Jouduin suhtautumaan asiaan vaihtoehtoisesti. Joko niin että elämää sanelee kaikki muut - jopa daalioitten paikkaa myöten -- tai sitten niin että tykkäävät mitä haluavat, niin asioita on voitava kehittää paremmaksi ja myös niin että vastaa sitä elämää mitä elämme. Voihan sitä sitten toki jättää käymättä vaikka kylässä jos silmät ei kestä kattella tapahtuneita edistysaskelia.

Olen tottunut elämään positiivisten ihmisten keskellä. Sellaisten, joilla on vastaanotin päällä erilaisille ihmisille ajatuksineen (eikä vain mennä pelkästään kovimman jyrän mukaan, niinkuin monesti vaikuttaa tämänkaltaisissa ympyröissä menevän). Olen myös tottunut keskustelemaan eri vaihtoehdoista ja että yhdessä pohditaan vaikkapa juuri pihassa eri alueitten käyttöä.

Kaikkein tärkeimmät, eli perheen jutustelut toimii, vaikka välillä törmähtää erilaisiin määräilyihin, että 'meille ei sellasta hankita', johtuen luonteesta joka on kuin iso laiva joka kääntyy hitaasti jos silloinkaan :)

Pihapiiri siis alkaa muodostua vähitellen, kuten kotimmekin sisältä ja ulkoa. Ihan kuivimpina päivinä (joita tänä vuonna tähän mennessä paljon), joudun jättämään pihapuuhat astman takia väliin. Vieressä liehuvat koivutkin saivat kevään raittiin ulkoilman pitkäksi aikaa maustettua, joten pienet sateen ripseet ovat olleet vähintäänkin tervetulleita, vaikka välillä oli jopa kylmääkin.
 
Muutenkin mullassa myllertäminen vetää heikkoon kuntoon ja on lisättävä kortisonia ja kortisoni turvottaa (ja koska harmittaa, niin suklaa auttaa, samoin aurajuusto :) Nyt esimerkiksi on niin nätti, aurinkoinen päivä. Pelto lainehtii keltaisenaan voikukkia (joille olen paljonkin allerginen), ja silti pidän ikkunaa auki koska on niin kuuma, ja nautin lämpimästä tuulenvireestä...ja kauniista kesäisestä pellosta voikukkineen. Vaikkakin mm. silmien oireisiin allergiatipat korkeintaan lievittää, mutta onneksi edes vähentää kirvelyä :)

Ai niin juu ja sateiset päivät jos on viileitä, niin kädet ja jalat menee jäihin. On mulla joskus nuorena ollut sitäkin että käyvät viileäksi, mutta se että menee jäihin tarkoittaa sitä tunnetta, kun olet kovassa pakkasessa ollut hiihtämässä pari tuntia ja kädet ja jalat tuntuvat läpipakastuneille ja suorastaan vaikuttavat hohkavan kylmää.
 Eli sellaiseksi ne sitten käy jos saan kylmää. En kuitenkaan voi millään vahtia joka ikistä keliä ym. mutta koitan välttää sen mikä inhimillistä on, koska se että kädet ja jalat jäätyy isolta osin, tarkoittaa elimistölle yhdenlaista maratonia. (nenänpääkin jäätävän kylmä silloin) Ovat jäässä aikansa, ja aloitan aina lämmittelyt heti kun huomaan ensioireita.
Villasukat jalkaan, neulejakkua päälle, ja takan eteen lämmittelemään tai sitten vällyjen alle jos jo päässyt pitkälle se kylmetys. Käsien hierominen ei nopeuta asiaa, sitä kokeilin alussa ensimmäiset kerrat kun näin kävi. Samoin lämmittelyä patterilla/takan lämmössä - mutta huomasin että samalla häviää lämpötunto, joten jouduin tekemään valintaa lämmittelytapojen välillä.
 Kaikenlaisten asioiden kanssa sitä oppii elämään, joten kyllä tuokin ihan okei on, vaikkakin kismittää (niinkuin nuorin tyttäreni sanoi kerran: Kismetittää) silloin kun kylmä yllättää, vaikka luulisi jo minun oppineen luovimaan asian kanssa hyvin. Ihan ok kuitenkin.

Kylmästä lämpimään -  puheenollen. Lämmin aurinko paistaa nyt uuninpankollisen edestä.

Ihanaa lintujen sirkutusta (poikasiakin sirkuttelee välillä) kuuluu noista lintupöntöistä joita meillä useita.

Mutta vaikka olenkin nopea kirjoittamaan niin onhan tähän nyt keskipäivää kulutettu. Tärkeintä tässä on se että sain aloitettua blogia, kuten haaveilinkin.

Saan kirjoiteltua ihan kaikenlaista, arkisesta juhlavampaan - silloin kun sille tuntuu.

Olkoonkin nyt paketissa tältä erää tämä ns. päiväkirjan kirjoittelu.